Porokylänkatu 29, 75530 Nurmes 045-1616462 sananhelina@sananhelina.fi

Isä: Hannu Mäkelä

3,00 

Isä oli jo käytännössä jättänyt perheen, kun nuorin poika Hannu syntyi. Sunnuntaipäivien vierailuista isän luona tee- ja keksitarjoiluineen jäi pikkupojalle piinalliset muistot. Onneksi kotipihalla Kalliossa odotti kaveripiiri, joka antoi toisenlaiset elämässä pärjäämisen eväät. Isä oli arvostettu kansakoulunopettaja, mutta hän oli myös harrastajakirjoittaja, maalari, säveltäjä, puuveistosten ja ex libristen tekijä. Hänellä oli siis paljon taiteellista kunnianhimoa, mikä johti kilpailuasetelmaan oman pojan kanssa. Yhteydenpito isän ja aikuisen pojan välillä kulki lähinnä kirjeitse, mutta isän musta pitkä varjo yllätti kerta toisensa jälkeen.

1 varastossa

Osastot: ,

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Isä: Hannu Mäkelä”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *